Vuosi 2023 oli erinomainen Sematilla

Sematin osalta vuosi 2023 oli hyvin onnistunut.  Projektipalveluille riitti kysyntää ja toivotimme tervetulleeksi kaksi uutta työntekijää.

Semat's project managers in the front of the Häme Castle.
Sematin projektipäälliköitä virkistyspäivän vietossa.

Projektipalveluille riittää kysyntää

Liikevaihdon näkökulmasta vuosi 2023 oli erittäin onnistunut. Liikevaihto kasvoi yli 37%, lähemmäksi kolmea miljoonaa euroa, mikä on merkittävin kasvu koko Sematin historian aikana. 

Aloitimme yhteistyön seitsemän uuden yrityksen kanssa ja jatkoimme sekä laajensimme yhteistyötä useiden vanhojen asiakkaiden kanssa. Site Manager –palvelumme myötä työntekijöitämme työskenteli myös Ruotsissa, Norjassa ja Saksassa asiakkaittemme projekteissa. 

Ulkoisille projektipäälliköille oli selkeästi kysyntää erityisesti taloudellisten näkymien ollessa epävarmoja. Tänäkin vuonna projektipalvelut eli projektiammattilaisten tarjoaminen toimeksiantoihin oli kysytyin palvelumme. Projektitoiminnan kehittämiseen ja projektikoulutuksiin liittyvät palvelut kiinnostivat myös yrityksiä.  

Teknologian siirto- ja riskien hallintaosaamista uusien työntekijöiden mukana 

Sematin riveihin liittyi kaksi uutta työntekijää, Tomi Saari ja Miika Koivisto, vuoden 2023 aikana.  

Tomi toi mukanaan erityisesti erikoisosaamistaan haastavista teknologian siirroista ja teollisuuden hankinnoista. Projektijohtamistaitojen lisäksi näitä erikoisosaamisiaan Tomi onkin päässyt hyödyntämään toimeksiannoissaan.  Miika puolestaan toi vankan projektinhallinta- ja johtamisosaamisen lisäksi kokemusta riskienhallinnan, turvallisuuden ja liikennealan osalta.  

Pitkät työurat Sematin tavoitteena 

Vuoden 2023 aikana saavutettiin useampi merkkipaalu. Projektipäällikkö Tommi Pastilalla tuli 10 vuotta täyteen Sematilla ja tätä merkkipaalua juhlittiin alkuvuodesta. Vuosien varrella Tommi on nähnyt Sematin kasvavan ja tehnyt monenlaisia projektitoimeksiantoja.  

Syksyllä projektijohtajat Vesa Kotiranta ja Heikki Laaksonen vuorostaan juhlivat 15 vuotista taivaltaan Sematilla. Heidän mukaansa Sematilla työskentelyn parhaita puolia on toimeksiantojen vaihtelevuus ja se, että projektit kestävät ajallisesti yleensä 2–3 vuotta, minkä jälkeen on taas vuorossa jotain uutta.  

“On hienoa, että porukka pysyy ja viihtyy Sematilla pitkään. Tänä päivänä näin pitkät työsuhteet ovat melko harvinaisia. Pyrimme kaikin keinoin järjestämään asiat niin, että työtekijämme ovat tyytyväisiä, joka näkyy sitten loppukädessä myös asiakkailla pitkinä ja hyvinä yhteistyösuhteina”, kertoo Sematin toimitusjohtaja Jani Rathgeber.  

Virkistyspäivät kokosivat porukan kasaan 

Vuoden aikana järjestimme kahdet virkistyspäivät. Keväällä pidimme aktiviteettien täyteisen päivän Pornaisissa. Päivä sisälsi kisailua upeassa säässä, maittavaa ruokaa ja yhdessäoloa.  

Syksyllä virkistyspäivät pidettiin Hämeenlinnassa, jossa vierailukohteina olivat Hämeen linna ja viereinen Museo Militaria. Vierailujen jälkeen suuntasimme syömään porukalla.  

Vuosittain järjestettävän työvirekyselyn tulokset olivat jälleen erittäin hyvät. Tuloksissa oli hienoista parannusta edellisvuoden tuloksiin nähden, josta olemme erityisen iloisia.  

Vuosi 2024 näyttää lupaavalta

Alkuvuosi 2024 on lähtenyt liikkeelle vauhdikkaasti. Esimerkiksi useita projektitoiminnan kehittämisprojekteja on käynnistynyt ja projektivalmennuksia on varattu keväälle useampia. Olemme myös tehneet sopimuksen yhteistyön käynnistämisestä erään Suomen merkittävimmän energiantuottajan kanssa. Varsinainen toimeksianto käynnistyy keväällä. Vuosi on alkanut siis erittäin lupaavasti ja odotammekin, että tästä vuodesta tulee vähintäänkin yhtä hyvä kuin edellinen vuosi oli. 

Haluamme kiittää kaikkia asiakasyrityksiämme luottamuksesta Sematia kohtaan. Kiitämme erityisesti myös rautaisen ammattitaidon osaavaa henkilöstöämme, joka tekee erinomaista työtä toimeksiannoissa.  

Semat toivottaa rauhaisaa joulun aikaa!

Tänäkin vuonna Semat tukee suomalaista syöpätutkimusta lahjoittamalla joulumuistamisiin varatut varat Syöpäsäätiölle. Syöpäsäätiö rahoittaa syöpätutkimusta ja tukee syöpään sairastuneita ja heidän läheisiään.  

Kiitämme kuluneesta vuodesta niin uusia kuin vanhoja asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme. Arvostamme osoittamaanne luottamusta meitä kohtaan ja toivotamme kaikille rauhaisaa joulun aikaa ja menestyksekästä uutta vuotta!  

Ulkoisille projektipäälliköille oli kysyntää myös vuonna 2022

Vuosi 2022 palautti Sematin liiketoiminnan takaisin koronavuosia edeltäneelle tasolle ja projektipalveluille oli tasaisesti kysyntää. Vahvistimme joukkoamme uusilla työntekijöillä vastaamaan kysyntään, ja liiketoimintamme laajeni myös Ruotsiin ja Norjaan site manager -palveluiden osalta.  

Muutoksia ja uusia työtekijöitä  

”Vuosi 2022 oli Sematille moneltakin osin poikkeuksellinen, mutta positiivisessa mielessä”, Sematin toimitusjohtaja Jani Rathgeber kertoo ja jatkaa: ”Teimme liiketoiminnanhallinnon perusrakeinteisiin useita onnistuneita muutoksia, jotka varmistavat menestymisemme myös tulevaisuudessa.”

Vuoden aikana panostimme myyntiin laajemmin, otimme uuden vaihteen markkinointiin ja päivitimme sinänsä hyvät, mutta jo aikansa nähneet verkkosivut uuteen uskoon.  Lisäksi ulkoistimme mm. IT-palvelut.

Sematin työntekijöitä seisomassa portailla.
Sematin TYHY-päivää vietettiin Hämeenlinnassa.

Semat on osoittautunut kiinnostavaksi työnantajaksi ja olemme saaneet hakuihimme paljon lupaavia uusia sematilais-ehdokkaita, joiden lisäksi olemme saaneet lukuisia hakemuksia ja suoria yhteydenottoja hakujen ulkopuolelta. Sematin joukkoon liittyikin viisi uutta työntekijää ja näiden lisäksi vuoden lopulla palkattiin kaksi uutta työntekijää, jotka aloittivat työt vuoden 2023 alkupuolella. Uudet työntekijät vahvistivat erikoisosaamisellaan Sematin jo laajaan osaamisvalikoimaan erityisesti teollisuuden hankintojen ja laajojen tehdashankkeiden osalta.  

Teetimme työvirekyselyn keväällä henkilöstölle, jonka tulos oli erinomaisen hyvällä tasolla tälläkin kertaa. Tulos kertoo osaltaan, että asiakasrajapinnassa työskentely sujuu, ja Sematin sisäinen yhteistyö toimii hyvin hajautetusta organisaatiomallista huolimatta. 

Syksyllä pidettiin TYHY-päivä Hämeenlinnassa muutamien etänä vietettyjen vuosien jälkeen. Paikan päälle pääsivät lähes kaikki Sematin työntekijät ja uudet sematilaiset pääsivät tutustumaan pidempään yrityksen palevluksessa olleisiin. Päivä alkoi lounaalla, jonka jälkeen keskityimme työhyvinvointiteemoihin. Tästä jatkoimme keilaamisen kautta illalliselle. 

Liikevaihto palautui koronavuosia edeltävälle tasolle 

”Liiketoiminnan näkökulmasta vuosi oli hyvä ja liikevaihtomme (2,06 M€) palautui takaisin koronavuosia edeltävälle tasolle kannattavuuden pysyessä kohtuullisena” Jani kertoo.

Sematia pidetään selkeästi luotattavana ja laadukkaana palveluntarjoajana, josta osoituksena ovat lukuisat suorat yhteydenotot erilaisilta yrityksiltä, jotka kaipaavat vahvistusta projektiensa hallintaan. Aloitimme yhteistyön 13 uuden asiakkaan kanssa projektitoimeksiantojen parissa.

Palveluista vahvin oli ulkoisten projektipäälliköiden ja -johtajien ja muiden projektiammattilaisten tarjoaminen asiakastoimeksiantoihin. Toiminnan kehittämisen palveluissa (mm. projektitoiminnan kehittäminen ja hankinnan kehittäminen) oli hienoista kasvua edellisvuoteen verrattuna. Vuoden aikana Sematin projektipäälliköt ja projektijohtajat osallistuivat lähes 60 projektiin.

”Erityisen ilahduttavaa oli useiden lukuisten uusien asiakkuuksien saaminen ja aikaisempien yhteistöiden jatkuminen ja laajentuminen”, Jani kiittelee.  

Site Manager -palvelu kansainvälisiin tehdasprojekteihin 

Kansainvälinen toimintamme laajeni myös hieman mm. suoraan yhdysvaltalaiselle ja virolaiselle yrityksille tehtyjen toimeksiantojen merkeissä.  

Selkeytimme myös jo aikaisemminkin tarjottuja Site Manager -palveluitamme. Näitä palveluita varten avasimme yrityksen Ruotsiin ja käynnistimme vastavan prosessin Norjaan. Kummassakin maassa asiakkaillamme on projektit käynnissä, joissa olemme mukana.  

Vahvaa kasvua myös tulevaisuudessa 

Vuosi 2023 on lähtenyt käyntiin todella vauhdikkaasti ja näyttää vahvasti siltä tänä vuonna liiketoimintamme tulee kasvamaan edellisiin vuosiin nähden merkittävästi.  

Kiitämme asiakasyrityksiämme luottamuksesta Sematiin ja erityisesti henkilöstöämme, joka toimii asiakasrajapinnassa usein haasteellisissa projekteissa. Osaava, luotettava ja motivoitunut henkilöstömme on tärkein voimavaramme.

Sematin uudistetut verkkosivut julkaistu

Sematin verkkosivut on uudistettu kesän 2022 aikana. Ulkoasun lisäksi olemme päivittäneet palveluitamme ydintoimintojemme mukaisesti. Meiltä saat kattavat projektipalvelut eli projektiammattilaiset niin projektijohtoon kuin projektien tukifunktioihin, toiminnan kehittämistä projektiliiketoiminnan eri osa-alueille ja projektivalmennuksia ja sparrauksia tarpeesi mukaan. 

Verkkosivuja kehitetään koko ajan eteenpäin. Tavoitteena on käyttäjiä palvelevat sivut, joilta palvelumme ja tietomme löytyvät vaivattomasti. Jos et löydä jotakin, jokin ei toimi tai haluat muuten antaa hyvää tai kehittävää palautetta, ota yhteyttä meihin! Yhteydenottolomake ja yhteystiedot löytyvät sivun alalaidasta.

Aurinkoinen maaseutumaisema.

Semat mukana huikeassa Tanssin Talo -projektissa!

Kansainvälisestikin harvinainen ja Suomen ensimmäisen tanssille omistetun rakennuksen avajaisia vietetään huomenna 2. helmikuuta. Tanssin Talo on tanssille omistettu vierailuteatteri Helsingin Ruoholahdessa Kaapelitehtaan yhteydessä. Talo on suunniteltu tanssin ehdoilla ja mm. esiintyjän näkyminen näyttämön joka paikasta on otettu suunnittelussa huomioon. Istuinpaikkoja on 1094 ja suurin näyttämökorkeus onkin peräti 24 metriä.

Tanssin Talon julkisivu.
Tanssin Talo

Upeaa kokonaisuutta on ollut toteuttamassa lukuisia eri toimijoita, mm. arkkitehtitoimistoja, rakennuttajia, sisustussuunnittelijoita ja muita toimijoita. Tanssin Talon budjetti sisältäen Lasipihan ja tarvittavat korjaukset ovat n. 42 milj. euroa.

Miten Semat on päässyt osaksi isoa, tunnettua ja monimutkaista projektia?

Yksi Tanssin Talon toimittajista, riihimäkeläinen Kenno Tech Oy, valikoitui ulkopintojen massiivisten teräskennojen toimittajaksi laserhitsaamisosaamisen vuoksi.  Kenno Tech oli jo aiemmin kääntynyt Sematin puoleen tarvitessaan projektiammattilaista toisen projektin johtamiseen, mutta samalla hän organisoi tämän seinäkennoprojektin. Kenno Tech Oy on vuonna 2002 perustettu, laserhitsaukseen erikoistunut yritys, lisää Kenno Techista voi lukea täältä.

Sematista projektivetoon valikoitui pitkän kokemuksen omaava Vesa Kotiranta. Sematilla on ollut jo aikaisemmin muutamia rakentamiseen liittyviä projekteja, joille on ominaista pitkä alihankintojen ketju, eri toimittajien ja kokonaisuuksien hallinta sekä haastava ajan- ja projektinhallinta.  Edellä mainitut olivat keskeisessä roolissa myös Tanssin Talon – projektissa. Tanssin Talo -projektin toteutuksessa on ollut mukana lukuisia eri yrityksiä. Kenno Tech Oy:n ja sitä kautta Sematin osalta projekti oli ulkopintojen teräskennojen toimitus.  Itse seinät oli jaettu kahteen osaan, Corten- ja haponkestävään seinään. Valmiin talon seinät näyttävät ikään kuin leijuvan irrallaan talon rungosta, mikä luo ilmavan ja kevyen vaikutelman.

Vasemmalla haponkestävä seinä ja oikealla Corten-seinä.

Projekti lähti käyntiin alkuvuonna 2021 Kenno Techillä ja heti alkuun tiedettiin, että suunnittelulle, teräksen hankkimiselle ja itse valmistukselle tulee kiire. Covid-19 toi mukanaan lukuisia haasteita materiaalitoimituksille, sillä toimitusaika käytettävillä materiaaleilla olisi pitkä.  Onneksi terästehtaan ja arkituksen aikataulut pitivät hyvin paikkaansa. Ennakoivalla hankinnalla pystyttiin välttämään hintojen nousun vaikutukset.

Kennojen mitoitukset, kennojen lujuuslaskennat ja tietenkin asennustapa piti huomioida jo suunnittelussa, sillä korkeimmillaan kennot kurkottavat taivasta yli 24 metrin korkeudessa.

Ammattimainen projektinjohto, hankintojen hallinnan tärkeys korostui myös tässä projektissa. Me Sematissa haluamme painottaa molempia – projektin ammattimaista johtamista sekä hankintojen hallinnan tärkeyttä – mikäli koet haasteita projektin hallinnan kanssa, lue lisää projektipalveluistamme tai mikäli koet haasteita hankinnan kanssa, lue lisää hankinnan ja tilaus-toimitusketjujen kehittämisestä.

Sematin jouluntoivotus

HYVÄÄ JOULUA JA MENESTYSTÄ VUOTEEN 2022!

Semat kiittää asiakkaitaan ja yhteistyökumppaneitaan menneestä vuodesta ja toivottaa samalla hyvää joulua ja menestystä tulevalle vuodelle 2022!

Tänä vuonna lahjoitimme joululahjoihin varatut rahat Syöpäsäätiölle, joka kotimaisin lahjoitusvaroin rahoittaa syöpätutkimusta ja tukee syöpään sairastuneita ja heidän läheisiään.

Semat 15 vuotta – hallituksen puheenjohtaja Heikki Mikkolan haastattelu

Sematin perustamisesta tuli reilu viikko sitten kuluneeksi 15 vuotta. 10-vuotispäivää juhlistimme aikanaan ikimuistoisesti, tätä merkkipaalua toivomme pääsevämme juhlimaan ensi vuonna. 15-vuotispäivän kunniaksi julkaisemme Sematin hallituksen puheenjohtajan, Heikki Mikkolan, haastattelun.

Lakimies, varatuomari Heikki Mikkola, päätyi Sematin kelkkaan jo ihan alkuvuosina.

-Ajauduin Sematille ihan sattumalta. Silloinen kollega toisessa työpaikassa kertoi, että vastikään perustetussa yrityksessä, jossa hänen veljensä oli osakkaana, tarvittiin apua juridiikkaan liittyvissä kuvioissa. Aloin sitten ihan talkoohengessä tukemaan nuorta firmaa matkallaan.

Alusta asti Sematilla on ollut vahva tekemisen meininki ja asiakas on ollut aina ykkönen.

-Alkuun Semat oli tosi pieni. Toiminta oli hyvin epämuodollista ja epäjärjestelmällistä – keskityttiin täysillä asiakkaisiin ja firma pyöri siinä sivussa. Perusarvot – asiakaslähtöisyys ja asiakkaan tarpeen kuunteleminen – ovat kuitenkin olleet alusta asti kantavana voimana ja säilyneet kautta linjan.

-Meininki oli varsin reipasta – töitä tehtiin hulluna ja raskas työ vaati myös raskaat huvit. Kyllähän tuo meno on tässä kymmenen-viidentoista vuoden kuluessa rauhoittunut, kun ikää on tullut ja perheet kasvaneet.

Kasvu alkaa

-Firma alkoi kasvaa, kun Rathgeberin Janista tuli toimitusjohtaja. Jani ideoi myös sopimuksiin liittyvät koulutukset, joita aloin vetää sivutoimisesti.

Samalla Heikki jatkoi toimitusjohtajan tukena muun muassa yritystoimintaan ja henkilöstöön liittyvissä asioissa. Vuonna 2010 hänet valittiin hallituksen puheenjohtajaksi. Seuraavana vuonna hänestä tuli myös Sematin osakas.

-Kun Janista tuli toimitusjohtaja, alkoi Sematin toiminta kehittyä järjestelmällisempään suuntaan. Tuli uusia prosesseja ja järjestelmiä, jotka sujuvoittivat työntekoa. Emme ole jääneet junnaamaan paikoillemme, Semat on jatkuvasti kehittyvä organisaatio.

Vahvuutena asiakkaan kuunteleminen

Heikki näkee Sematin suurimpana vahvuutena asiakkaan tarpeiden aidon kuuntelemisen.

-Emme vie meidän omia prosesseja asiakasorganisaatioihin ja syötä niitä sinne väkisin. Ratkaisut tehdään aina asiakkaan tarpeen mukaan sen sijaan, että ne perustuisivat kulloinkin vallalla olevaan paradigmaan. Kukin asiakas on yksilö ja sellaisina heitä kuuluu kohdella.

-Projektipäällikkömme ovat mukautumiskykyisiä ja ymmärtävät asiakkaan liiketoimintaa ja tarpeita. Yhteistyöehdotuksia tehdessä harvoin vielä tiedetään asiakkaan tarpeita täysin. Toimeksiannon alkaessa ne oikeat tarpeet vasta tunnistetaan, ja löydetään oikeat ratkaisut.

Kasvualusta tuleville projektialan supertähdille

Heikki on erityisesti ylpeä siitä, että Semat on vuosien varrella toiminut kasvualustana nuorille projektiammattilaisille.

-Aiemmin keskityimme tarjoamaan kokeneita projektipäälliköitä ja -johtajia. Joitain vuosia sitten aloimme palkata myös uransa alkutaipaleella olevia projektiosaajia. Monet heistä ovat nousseet asiakasprojektien kautta hyvinkin vastuullisiin tehtäviin.

-Muutoksessa oli kyse asiakkaiden kuuntelemisesta ja tarpeisiin vastaamisesta. Olemme kehittäneet palvelutarjontaamme vuosien varrella aina asiakastarve edellä.

Sematin palvelutarjonta on kattava ja kokonaisvaltainen, ja talosta löytyy monenlaista osaamista.

-Ennen meillä oli pelkkiä insinöörejä. Projektinjohtotehtäviin ei kuitenkaan valmista suoraan mikään koulutus – kokemuksen kautta näihin hommiin opitaan. Ei se katso koulutustaustaa, ja nykyisin meillä onkin osaajia monenlaisista eri taustoista, mitä myös asiakkaamme arvostavat.

”Kyky mukautua vallitsevaan tilanteeseen on ollut se tekijä, joka on pitänyt Sematin hyvässä vireessä myös huonompina aikoina.”

Brändin rakentamisesta tukea kasvulle

Markkinoinnilla on suuri rooli yrityksen kasvussa ja menestyksessä. Brändin rakentaminen on vauhdittanut kasvua myös Sematilla.

-Mainitsisin vahvuutena myös viime vuosien brändityön, joka on tukenut vahvasti Sematin menestystä. Markkinointi tuli kuvioon mukaan vuonna 2015 ja sen avulla Semat on vakiinnuttanut asemansa luotettavana toimijana kohdeyleisönsä silmissä.

Semat työnantajana

Semat on elänyt liitossa suomalaisen teollisuuden kanssa niin myötä kuin vastamäessä. Henkilöstömäärä on vaihdellut vuosien varrella. Viimeisten vuosien aikana se on pyörinyt parissakymmenessä.

Maailmantalouden heittelyistä huolimatta Semat on ollut vakaa työnantaja. Rekrytoinneissa on onnistuttu hyvin. Työsuhteet ovat pitkiä.

-Meille on kerääntynyt hyvää porukkaa, kokenutta ja luotettavaa – sellaisia henkilöitä, joita voi hyvillä mielin tarjota asiakkaille. Ja asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä projektipäälliköihimme, kehuu Heikki.

Sematin vahvuuksista työnantajana Heikki nostaa esiin erityisesti rentouden ja joustavuuden.

-Vaikka hommat hoidetaan meillä jämptisti, on turha byrokratia onnistuttu pitämään vähäisenä. Semat on ratkaisuhakuinen – kaikki asiat on aina saatu ratkaistua niin, että kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä. Ei ole tarvinnut riidellä, hyvässä hengessä hommat on hoidettu. Tämä toimii sekä talon sisällä että ulospäin.

Henkilöstölle pyritään löytämään mielenkiintoisia, haastavia ja vaihtelevia tehtäviä.

-Yhdelle työnantajalle työskennellessä voi saada hyvin laajan kokemuksen erilaisista tehtävistä erilaisissa organisaatioissa. Tämä on selkeä vahvuus ja etu, jota harvassa yrityksessä voidaan tarjota. Kollegoilta on myös saatavilla tukea. Sisäisesti pyritään jakamaan tietoa hyvistä kokemuksista asiakasprojekteissa, tietenkin luottamuksellisuus huomioon ottaen.

Semat tulevaisuudessa

Heikillä on vahva usko Sematin menestykseen. Teollisuudessa ymmärretään koko ajan paremmin ammattitaitoisen projektijohtamisen arvo.

”Meillä on suuria suunnitelmia ja uskoa tulevaisuuteen!”

-Uskon, että Sematilla on viiden vuoden päästä yhä enemmän kansainvälistä liiketoimintaa ja kansainvälisiä asiakkaita. Viiden vuoden päästä Sematilla on töissä sata ihmistä ja olemme se tunnetuin ja luotettavin suomalainen projektijohtamiseen keskittyvä palveluntuottaja.

Myös palveluvalikoima tulee vielä kasvamaan.

Kiitokset

-Haluan kiittää kaikkia sematilaisia hyvästä työstä ja mukautumiskyvystä. Lämmin kiitos kuuluu myös asiakkaillemme, jotka ovat luottaneet meihin näiden vuosien varrella.

Semat on laajentanut palvelutarjontaansa Heikki Mikkolan oikeudellisilla asiantuntijapalveluilla. Palvelut voivat liittyä esimerkiksi yritysoikeuteen, sopimuksiin, neuvotteluihin tai yrityksen henkilöstöasioihin. Lue lisää LakiPro-palvelustamme.

TeollisuusSuomi: “Ammattitaitoisesti johdettu projekti osuu maaliin”

Sematin toimitusjohtaja Jani Rathgeber antoi haastattelun TeollisuusSuomi-lehdelle:

– Asiantuntevasta projektipäälliköstä tai -johtajasta tinkiminen on väärä valinta, jos haetaan säästöjä. Projekti saattaa olla liian monimutkainen ja riskialtis, jolloin oto-periaatteella toimiva vastuuhenkilö kokee vastuun ja työtaakan liian suureksi.

Lehti on kokonaisuudessaan luettavissa verkossa. Lue lisää Janin mietteitä projektijohtamisesta täältä.