Puolustusteollisuuden palvelut
Puolustusalan yritysten on täytettävä tiukat laatu-, jäljitettävyys- ja turvallisuusvaatimukset samalla, kun tuotannon, projektien ja toimitusten on edettävä suunnitellusti. Autamme puolustusteollisuuden valmistajia, järjestelmätoimittajia, alihankkijoita ja dual-use-toimijoita kehittämään tuotantoa, täyttämään AQAP-vaatimukset sekä hallitsemaan vaativia hankkeita tehokkaasti.
Tuomme käyttöösi käytännön kokemuksen puolustusteollisuuden tuotannosta ja tuotekehityksestä, toimitusketjujen kehittämisestä, logistiikasta, teknologian siirrosta ja elinkaarihallinnasta. Tuloksena ovat tehokkaampi tuotanto, parempi toimitusvarmuus, hallitummat projektit ja kilpailukykyisempi liiketoiminta vaativassa toimintaympäristössä.

Meihin luottavat

Tuloksia puolustusteollisuuden vaativiin hankkeisiin
Palveluidemme avulla strategisesti tärkeät hankkeet pysyvät aikataulussa, riskit tunnistetaan etukäteen ja toimitukset etenevät ilman turhia viiveitä. Samalla varmistamme, että henkilöstö toimii projektin vaatimusten mukaisesti. Näiden avulla asiakkaamme Suomessa ja kansainvälisesti ovat saavuttaneet merkittäviä tuloksia.
-
Projektinhallinta, joka vähentää riskejä ja pitää hankkeet aikataulussa
Puolustusteollisuuden projekteissa aikataulut ja vaatimukset ovat tiukasti määriteltyjä. Tunnistamme pullonkaulat ja selkeytämme tekemistä, jotta resurssit kohdistuvat oikeisiin asioihin ja työ tuottaa tuloksia.
-
Kokemusta vaativien puolustusteollisuuden hankkeiden johtamiseen
Tuomme käyttöösi vuosien aikana kertyneen kokemuksen puolustusteollisuuden projekteista. Kokeneet projektipäällikkömme varmistavat, että hankkeet etenevät hallitusti määrittelystä toimitukseen ja että vaatimukset täyttyvät koko projektin ajan.
-
Ulkoinen projektipäällikkö tuo lisäresursseja ja kokemusta
Kun omat resurssit ovat sidottuja, ulkoinen projektipäällikkö tuo lisää kapasiteettia ja näkökulmaa. Hyödynnämme monipuolista kokemustamme puolustusteollisuuden projekteista ja tuemme organisaatiotasi varmistamaan, että projekti etenee hallitusti ja tavoitteet saavutetaan.
“Puolustusteollisuuden tuotanto on osa Suomen ja lähialueiden huoltovarmuutta ja turvallisuutta. Haluamme Sematilla olla mukana vahvistamassa kriittisen osaamisen ja tuotantokyvyn säilymistä niin kotimaassamme kuin Euroopassa. Yhdistämme projektinhallinnan ja puolustusteollisuuden asiantuntemuksen, jotta puolustusalan yritykset voivat keskittyä ydintehtäväänsä – turvallisuuden rakentamiseen.”
– Pasi Niemi, Semat
Näin voimme auttaa
Puolustusteollisuuden tuotannon kehittäminen
Puolustusteollisuuden tuotannossa tehokkuuden lisäksi korostuvat laatu, jäljitettävyys ja dokumentaatio. Haasteet näkyvät usein pitkinä läpimenoaikoina, tuotannon vaihteluna, kapasiteetin pullonkauloina tai vaikeutena vastata kasvavaan kysyntään. Autamme puolustusalan yrityksiä kehittämään tuotantoa kokonaisvaltaisesti tuotteistamisesta ja tuotannollistamisesta tuotannonohjaukseen, laadunhallintaan ja jatkuvaan parantamiseen asti hyödyntämällä LEAN-periaatteita. Huomioimme MIL-vaatimukset, konfiguraationhallinnan ja dokumentaation osana prosessia, jotta tuotanto toimii hallitusti myös vaativissa asiakasympäristöissä. Tuloksena ovat lyhyemmät läpimenoajat, parempi toimitusvarmuus ja tehokkaampi tuotanto.
Tuotannollistaminen
Valmistusprosessi
Vaatimusten todentaminen
Lopputestaus
Dokumentointi
Tuotannon kehittäminen
Teknologian siirto, tuotannon siirto ja paikallisvalmistus puolustusteollisuudessa
Teknologian siirto, tuotannon siirtäminen tai paikallisvalmistuksen käynnistäminen sisältävät merkittäviä liiketoiminta- ja toimitusriskejä. Onnistuminen edellyttää, että osaaminen, prosessit, dokumentaatio ja toimintamallit siirtyvät hallitusti uuteen toimintaympäristöön. Autamme suunnittelemaan ja toteuttamaan teknologiansiirtoprojekteja siten, että tuotanto käynnistyy tehokkaasti ja laatuvaatimukset täyttyvät alusta lähtien. Tuemme asiakkaitamme myös paikallisvalmistuksen rakentamisessa, tuotannon ylösajossa sekä projektien johtamisessa. Huolellisesti toteutettu siirtoprojekti vähentää riskejä, nopeuttaa käyttöönottoa ja varmistaa tuotannon jatkuvuuden.
Teknologian siirto
Teknologiansiirtomallit
Paikallisvalmistus
Tuotannon siirto
Puolustusteollisuuden toimitusketjun kehittäminen ja riskienhallinta
Puolustusalan toimitusketjun luotettavuus on keskeinen osa toimituskykyä ja vaatimustenmukaisuutta. Myöhästyneet toimitukset, puutteellinen jäljitettävyys tai toimittajiin liittyvät riskit voivat vaikuttaa koko hankkeen onnistumiseen. Autamme rakentamaan ja kehittämään toimitusketjuja, jotka täyttävät puolustusalan AQAP- ja viranomaisvaatimukset sekä tukevat liiketoiminnan kasvua. Tuemme toimittajavalinnoissa, due diligence -prosesseissa, riskienhallinnassa ja toimitusketjun kehittämisessä. Tavoitteena on parantaa toimitusvarmuutta, lisätä läpinäkyvyyttä ja vähentää kriittisiin hankintoihin liittyviä riskejä.
Tilaus-toimitusketju
Jäljitettävyys
Dual-Use
Due Diligence
Puolustusteollisuuden logistiikka ja materiaalinhallinta
Puolustusvälineteollisuuden logistiikassa materiaalien saatavuuden, jäljitettävyyden ja vaatimustenmukaisuuden on toteuduttava koko toimitusketjun läpi. Puutteet materiaalinhallinnassa tai tiedonhallinnassa voivat aiheuttaa viivästyksiä, lisäkustannuksia ja riskejä tuotannolle. Autamme kehittämään logistiikkaprosesseja siten, että materiaalit, tieto ja dokumentaatio ovat oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Otamme huomioon toimialan erityisvaatimukset, kuten GFE-materiaalien hallinnan, eräseurannan sekä vienti- ja tuontisääntelyn. Tuloksena on paremmin hallittu materiaalivirta, korkeampi toimitusvarmuus ja tehokkaampi tuotanto ilman tarpeettomia katkoksia.
Varastointi
Logistiikka
GFE-materiaali
Vientiluvat
Tuontiluvat
Puolustussektorin elinkaaren hallinta ja jälkimarkkinointi
Puolustusalan tuotteiden käyttöikä on usein pitkä, minkä vuoksi jälkimarkkinoinnilla on merkittävä vaikutus asiakkaan toimintakykyyn ja tuotteen koko elinkaaren kustannuksiin. Varaosien saatavuuden, konfiguraationhallinnan tai elinkaarisuunnittelun puutteet voivat heikentää käyttövarmuutta ja kasvattaa liiketoimintariskejä. Autamme asiakkaitamme kehittämään varaosahallintaa, teknistä tukea, konfiguraationhallintaa sekä obsoliittien hallintaa. Varmistamme, että tuotteet pysyvät toimintakykyisinä ja että asiakkaiden tukiprosessit toimivat tehokkaasti koko elinkaaren ajan. Hyvin toteutettu jälkimarkkinointi vahvistaa asiakassuhteita ja luo uusia liiketoimintamahdollisuuksia.
Elinkaaren hallinta
Varaosat ja kunnossapito
Modernisoinnit
Osaamisen ylläpito
Obsoliittien hallinta

Etsitkö kokenutta kumppania puolustusteollisuuden projektillesi?
Kerro meille tavoitteistasi ja lähtötilanteestasi – autamme varmistamaan, että projekti etenee suunnitellusti alusta loppuun.
Tutustu tekijöihimme
Pasi Niemi
Vice President, Project Business
Yli 30 vuoden kokemus puolustusvoimista ja kansainvälisestä puolustusteollisuudesta tuotannon ja jälkimarkkinoinnin johtotehtävissä. Vahva strateginen ja operatiivinen osaaminen sekä kyky hallita vaativia kokonaisuuksia.
Erikoisosaaminen
- Tuotannollistaminen ja tuotannon kehitys
- Jälkimarkkinointi
- Teknologian siirto
- Laadunhallinta
- Lean, 6S
Janne Jarva
Senior Project Manager
Yli 15 vuoden kokemus puolustusteollisuuden tuotannon ja jälkimarkkinoinnin johtotehtävistä. Erinomainen ymmärrys tuotannosta, logistiikasta ja kunnossapito-, korjaus- ja modernisointiprojekteista.
ERIKOISOSAAMINEN
- Jälkimarkkinointi
- Jälkiasennukset (retro-fit)
- Tuotannon ja tuottavuuden kehitys
- Logistiikka
- Lean, 6S
Tomi Saari
Project Manager
Yli 25 vuoden kokemus valmistavasta teollisuudesta, joista 10 vuotta puolustusteollisuudessa teknologian siirron, paikallisvalmistuksen, hankinnan ja laadun parissa. Vahva kyky hallita laajoja kokonaisuuksia.
ERIKOISOSAAMINEN:
- Teknologian siirto ja paikallisvalmistus
- Hankinta- ja toimittajayhteistyö
- Tuotannon laadunhallinta
- Lean, 6S
Simo Saarenkanta
Project manager
Lähes 30 vuoden kokemus ajoneuvojen ja aseiden tuotekehitys- ja suunnittelutehtävistä. Kyky hahmottaa suuria kokonaisuuksia ja johtaa projekteja. Vahva strateginen ja operatiivinen osaaminen.
ERIKOISOSAAMINEN:
- Tuotekehitys
- Tuotekehittämisen ja tuotesuunnittelun johtaminen sekä projektitoiminta
- Tuotekehitys- ja konfiguraationhallintaprosessit (ISO10007)
- NATO-standardit (mm. AQAP2110) ja -nimikkeistö
Ismo Lippojoki
Project Manager
Yli 30 vuoden kokemus kansainvälisestä tuotekehityksestä suunnittelijan ja projektipäällikön rooleissa. Vahva tekninen osaaminen erityisesti ilmanpuhdistustekniikasta ja sähkösuodatuksesta.
ERIKOISOSAAMINEN:
- Tuotekehitys mm. elektroniikka
- Vaatimusmäärittely
- Standardit (mm. ISO10007)
Heikki Laaksonen
Project Director
Yli 15 vuoden kokemus viranomais- ja sotilaskäyttöön tarkoitetuista kommunikaatiolaitteista ja -järjestelmistä, niiden määrittelystä, kehittämisestä ja testaamisesta. Kyky johtaa tuotekehitysprojekteja.
ERIKOISOSAAMINEN:
- Vaatimustenhallinta
- Tuotekehitysprojektit
- Asiakasrajapintatyöskentely
Jukka Mikkonen
Project Manager
Yli 20 vuoden kokemus puolustusteollisuuden tuotanto-, suunnittelu- ja protovalmistuksessa. Vahva osaaminen prototuotannon kehittämisessä, tuotteistusprosesseissa sekä operatiivisesta toiminnasta.
ERIKOISOSAAMINEN:
- Tuotannonsuunnittelu & johtaminen
- Prototuotanto ja tuotteistaminen
- Tuote- ja muutoshallinta sekä jälkiasennukset (retro-fit)
- Projektisuunnittelu ja seuranta (MS Project, Oracle Primavera P6)
- Lean, 6S
Semat on puolustusteollisuuden hankkeiden asiantunteva kumppani
Yhdistämme puolustusteollisuuden käytännön toimialaosaamisen, projektinhallinnan ja toimitusketjujen kehittämisen, jotta kriittiset projektit etenevät hallitusti suunnittelusta tuotantoon ja toimituksiin.