Tervetuloa Sematille Henna Altomaa!

Henna Altomaa aloitti Sematilla projektipäällikkönä helmikuun alussa.  

Henna on koulutukseltaan filosofian maisteri yleisestä historiasta. Hänen sydämensä sykkii erityisesti Rooman kaupungille ja tie on vienyt myös Italiaan asumaan.  Henna on generalisti, joka oppii ripeästi, ja jonka vahvuutena ovat niin ratkaisukeskeisyys kuin kyky soveltaa kerättyä tietoa erilaisissa toimintaympäristöissä. Hennan mukaan koulutustausta auttaakin hahmottamaan laajoja kokonaisuuksia, jäsentelemään tietoa ja tuomaan teoriat käytännön suoritteiksi.  

Henna on kerännyt työkokemusta muun muassa hallinto- ja taloustehtävissä järjestökentällä. Työtehtävistä on tarttunut mukaan osaamista erilaisten prosessien pyörittämisestä, tietohallintoon liittyvistä tehtävistä ja projektien läpiviennistä tehokkaasti hyvällä menestyksellä.  Henna on can do -asenteella varustettu työntekijä, joka ei hätkähdä vähästä. 

Sematilla Henna toivoo pääsevänsä kasvamaan vielä vahvemmaksi projektityön ammattilaiseksi ja haastamaan itseään. “Odotan innolla tulevia projekteja ja uusia haasteita. Projektipäällikön työ on ollut tavoitteenani ja nyt pääsen näyttämään kynteni”, Henna sanoo. 

“Saimme Hennan myötä erinomaisen hyvää vahvistusta monipuoliseen tiimiimme”, sanoo projektiliiketoimintajohtaja Pasi Niemi. ”Hän on tutkijataustainen ja ollut nuoresta iästään huolimatta jo monessa mukana kansainvälistä toimintaympäristöä myöten. Työtä pelkäämätön, oma-aloitteinen ratkaisija johdonmukaisella toimintatavalla varustettuna!” 

Vapaa-aikaa Hennalla kuluu suurimmaksi osaksi hevos- ja uintiharrastuksen parissa. Uinnissa tavoitteena olisi päästä takaisin kilpailemaan useamman vuoden tauon jälkeen. Kesäisin Henna golfaa Aulangolla puolisonsa kanssa.

Tervetuloa Sematille Tomi Munukka!

Tomi Munukka aloitti Sematilla projektipäällikkönä lokakuun alussa.

Hän kertoo olevansa maalaispoika, joka on sittemmin kaupunkilaistunut. Koulutukseltaan hän on kone- ja metallitekniikan insinööri, suuntautumisalanaan tuotantotekniikka.

Projektityö tuli Tomille tutuksi jo ensimmäisellä työpaikalla valmistumisen jälkeen. Työ on vienyt miestä ympäri Eurooppaa, Aasiaa ja Amerikkaa ja hänen vastuullaan on ollut laajoja kokonaisuuksia monipuolisissa tehtävissä.
”Olen ollut onnekas saadessani työhistoriani aikana hoitaa haastavia, erilaisia työtehtäviä monenlaisissa toimintaympäristöissä”, kertoo Tomi. ”Laaja kokemukseni suurten kokonaisuuksien hallinnasta on vahvuuteni – olen tottunut maalaamaan vähän isommalla pensselillä, sen sijaan, että jaksaisin piipertää loputtomasti nyanssien parissa.”

Sematille hän päätyi entisten kollegoiden suosituksesta. ”Uuden työn aloittaminen tuntuu hyvältä ja innostavalta. Varsinkin, kun ensimmäisessä asiakastoimeksiannossani kyseessä on itselleni uusi ala ja tuotteet, joista minulla ei ole aiempaa kokemusta. Työt ovat alkaneet vauhdikkaasti.”
Työskentelyltä Sematilla Tomi odottaa vaihtelevia ja monipuolisia tehtäviä ja työskentelyä rennossa ympäristössä hyvien tyyppien kanssa.

”Saimme taas erinomaisen vahvistuksen Sematin jo valmiiksi kovatasoiseen tiimiin”, kommentoi projektiliiketoiminnan johtaja Pasi Niemi. ”Tomi on ollut monessa mukana ja hänellä on laaja-alaista kokemusta kovan luokan projekteista. Viime aikoina meillä on muutenkin ollut positiivisessa mielessä kiirettä monien asiakaskyselyiden ansiosta. Jatkamme Tomin kaltaisten projektiammattilaisten rekrytointia edelleen.”

Tomin vapaa-aika kuluu pääsääntöisesti kuntoiluharrastusten – muun muassa kahvakuulailun ja kuntonyrkkeilyn – parissa, ja mökillä. Syksyisin hän metsästää.

Projektipäällikkö Lilya Krylova aloittaa Sematilla

Projektipäällikkö Lilya Krylova aloittaa työt Sematilla ensi viikolla. Eestiläissyntyinen Lilya on asunut Suomessa kymmenen vuotta. Suomeen hänet toivat opintomahdollisuudet, ja ihastuttuaan maahan ja sen kulttuuriin hän päätti jäädä.

Lilya on valmistunut IT-tradenomiksi Haaga-Helia Ammattikorkeakoulusta. Sen jälkeen hän on kerännyt työkokemusta muun muassa UPM Kymmenellä ja Fiskarsilla, IT-asiantuntijana palvelunhallinnassa sekä digitaalisen markkinoinnin tehtävissä. Sematilla hänen ensimmäinen asiakastoimeksiantonsa on projektikoordinaattorin tehtävä Venäjälle suuntautuvien projektien parissa.

”Uusi rooli ja työtehtävät ovat minulle uuden alku, enkä malta odottaa, että pääsen näyttämään osaamiseni”, kertoo Lilya ja jatkaa: ”Odotan innolla työn tuomia haasteita ja uuden oppimista – erityisesti haluan kehittyä projektiosaajana. Projektityöskentelyssä ei ole kahta samanlaista päivää, mikä tekee siitä mielenkiintoista ja haastavaa. Työskentely osana tiimiä vaatii myös vahvaa viestintäosaamista ja keskinäistä luottamusta.”

”Löysimme jälleen verkostojemme kautta sopivan henkilön täyttämään asiakkaan tarpeen”, kertoo Sematin toimitusjohtaja Jani Rathgeber. ”Venäjän kielen taitajille on paljon kysyntää, joten Lilya on erinomainen lisä Sematin porukkaan. IT-tausta tuo myös mukanaan paljon mahdollisuuksia.”

Vapaa-aikansa Espoon Laajalahdessa asuva Lilya viettää mieluiten läheistensä kanssa. Hän nauttii ulkona syömisestä ja mielenkiintoisista keskusteluista, salilla käymisestä, luonnossa liikkumisesta ja saunomisesta.