Uutiset
PK-yrityksen vastuullinen yritystoiminta – 5 huomioonotettavaa asiaa
Mitä on vastuullinen yritystoiminta?
Vastuullinen yritystoiminta tarkoittaa, että yritys ottaa huomioon toimintansa vaikutukset ympäristöön, yhteiskuntaan ja talouteen. Vastuullisuutta tarkastellaankin näiden kolmen pääosa-alueen kautta, jotka tunnetaan nimellä ESG (Environmental, Social, Governance).
Miksi vastuullinen yritystoiminta on yrityksen elinehto?
Vastuullinen yritystoiminta on noussut keskeiseksi teemaksi nykypäivän liiketoiminnassa. Kiristynyt säätely ja raportointivelvollisuudet koskevat tällä hetkellä ainoastaan suuryrityksiä, mutta vaatimukset valuvat toimitusketjuja pitkin myös pk-yrityksiin. Jos alihankkija ei pysty vastaamaan asetettuihin vaatimuksiin esimerkiksi raportointien suhteen, se menee vaihtoon. Näin ollen vastuullisuusasioiden laiminlyöminen voi uhata koko yrityksen jatkuvuutta.
Yrityksen saama rahoitus voi myös riippua vastuullisuudesta, sillä pankit ja rahoittajat joutuvat olemaan tarkempia kiristyneen säätelyn takia. Vastuullisuus on myös merkittävä kilpailuetu, sillä esimerkiksi kilpailutuksista siitä voi saada lisäpisteitä ja niin yritykset kuin kuluttajat ovat entistä valveutuneempia. Näiden etujen lisäksi vastuullinen yritystoiminta on myös osa yrityksen maineen suojelua; negatiivinen julkisuus esimerkiksi työtapaturmien takia ei ole yhdenkään yrityksen edun mukaista.
Mitä on PK-yrityksen vastuullinen yritystoiminta?
Monesti vastuullisuudesta puhuttaessa ympäristövastuu nousee ainoana asiana mieleen. Vastuullisuuteen kuuluvat kuitenkin myös jo mainitut sosiaalinen vastuu ja hyvään hallintoon liittyvät asiat eli vastuullisuus muodostuu kolmesta osasta (ESG). Vastuullinen yritystoiminta ei myöskään ole niin hankalaa kuin saatetaan ajatella, vaan monet yritykset tekevät vastuullisuuteen liittyviä toimenpiteitä jo ennestään.
Jo pelkästään kustannussyistä energian- ja vedenkulutukseen sekä materiaalien kiertoon kannattaa kiinnittää huomiota ja optimoida niitä. Esimerkiksi parantamalla tuotantotilojen energiatehokkuutta teet jo vastuullisuustyötä. Huolehtimalla työntekijöidesi työturvallisuudesta ja tarjoamalla heille lisäkoulutusta osaamisen lisäämiseksi, teet vastuullisuustyötä huolehtimalla työntekijöittesi työhyvinvoinnista, ja samalla pidät yrityksesi kilpailukykyisenä työpaikkana uusien osaajien silmissä. Yrityksen tilinpäätösten asianmukainen tekeminen, verojen maksaminen ja lähempääkin tarkastelua kestävä liiketoiminta ovat myös osa vastuullisuustyötä ja kuuluvat hyvään hallintotapaan. Suurin osa pk-yrityksistä tekee jo näitä asioita, mutta ongelmana on usein näistä viestiminen, systemaattinen raportointi ja toiminnan jatkuva kehittäminen.
PK-yrityksen vastuullinen yritystoiminta – mitä asioita tulee ottaa huomioon?
Pk-yrityksen vastuullisuustyössä tulee ottaa huomioon useita tekijöitä, jotta toiminta olisi tehokasta, merkityksellistä ja kestävästi toteutettua. Tässä muutamia keskeisiä huomioitavia asioita:
- Strateginen lähestymistapa: Vastuullisuustyöstä on hyötyä, kun sitä tarkastellaan strategisesta näkökulmasta. Työn on oltava pitkäjänteistä, johdonmukaista ja tavoitteellista. Johdon sitoutuminen on oleellista, ja vastuullisuustyön tulisi olla integroituna osaksi liiketoimintastrategiaa ja -kulttuuria. Laadi selkeä vastuullisuusstrategia, joka määrittelee tavoitteet, toimenpiteet ja mittarit.
- Sidosryhmien huomioiminen: Sidosryhmien tuntemus on tarpeellista aina, mutta erityisesti vastuullisuustyössä on tärkeää ymmärtää sidosryhmien odotuksia ja tarpeita. Ole aktiivinen sidosryhmiesi kanssa ja pyri tekemään yhteistyötä heidän kanssaan vastuullisuustoimien kehittämiseksi ja toteuttamiseksi.
- ESG-tekijät: Tarkastele toimintaasi ESG-tekijöiden osalta. Huolehdi, että jätteet lajitellaan ja kierrätetään asianmukaisesti, työntekijöiden työturvallisuudesta ja -hyvinvoinnista huolehditaan ja liiketoimintasi on läpinäkyvää ja eettistä.
- Käytännön toimenpiteet: Viesti vastuullisuustoimista totuudenmukaisesti asiakkaille ja muille sidosryhmille. Vastuullisuustyötä voi hyödyntää myös markkinoinnissa ja brändin rakentamisessa, kunhan väitteet ovat todistettavissa. Voit hakea sertifikaatteja, jotka auttavat jäsentämään ja todentamaan vastuullisuustyötä.
- Seuranta ja jatkuva parantaminen: Määrittele selkeät mittarit vastuullisuuden seuraamiseksi ja arvioi edistymistä säännöllisesti yhdessä sidosryhmien kanssa.
Ottamalla huomioon nämä tekijät pk-yritys voi tarkastella omaa vastuullisuuttaan, joka tukee liiketoiminnan pitkäjänteistä menestystä ja positiivista vaikutusta ympäristöön ja yhteiskuntaan.
Yritysvastuun kehittäminen kumppanin kanssa
Jos tämä kuulostaa liian suurelta haasteelta, ei hätää! Kanssamme tämäkin haaste saadaan ratkaistua ja kehitämme kanssasi yrityksesi vastuullisuutta sopivassa laajuudessa ja joustavalla otteella.
Kuten kaikki Sematin toiminnan kehittämiseen liittyvät palvelut myös yritysvastuun kehittämiseen liittyvät palvelut alkavat nykytilan kartoituksella. Nykytilan kartoituksen jälkeen yritykselle muodostetaan yritysvastuustrategia, joka on perusta yrityksen vastuullisuustyön kokonaisuudelle. Yritysvastuustrategiassa määritetään vastuullisuustyön painopisteet, tavoitteet, vastuut ja toteutustavat. Tämän jälkeen yritykselle voidaan tehdä yrityksen tarpeen mukaan esimerkiksi hiilijalanjäljen laskenta, CSRD-strategia, taksonomiastrategia tai yrityksen vastuullisuusraportti.
Ota yhteyttä helposti yhteydenottolomakkeen kautta tai chatin kautta.