Uutiset

Uusi kokenut projektijohtaja taloon: tervetuloa Pasi Niemi

Saimme taas kokeneen projektiosaajan joukkoomme: Pasi Niemi aloitti projektijohtajan hommat Sematilla muutama viikko sitten.

Pasi on kotoisin Säkylästä ja varuskunnan kasvatti, mikä varmasti osaltaan tasoitti hänen tietään ammattisotilaan uralle. Pasi vietti 10 vuotta Porin Prikaatissa muun muassa kouluttajana Aliupseerikoulussa, kunnes siirtyi Panssariprikaatiin, jossa vierähti kuusi vuotta.

Työskennellessään Panssariprikaatin esikunnassa avoimen oppimisympäristöhankkeen hankevastaavana, Pasi innostui opiskelemaan tietoliikenneinsinööriksi. Taustalla oli myös laatukoulutuksia ja sopivaa työkokemusta, joten hänen urapolkunsa vei Patrialle Hämeenlinnaan projektien laatupäälliköksi, ja myöhemmin tuotantojohtajaksi. Reilun viidentoista Patria-vuoden aikana hän ehti tehdä sekä tuotanto- että huoltojohtajan tehtäviä, kunnes ne 2014 yhdistettiin ja hän alkoi johtaa tuotteiden ja palveluiden toteutukseen liittyvää toimintaa tuotannonsuunnittelusta tuotannon ja huoltopalveluiden kautta takuisiin ja teknologian siirtoon saakka.

“Patriahan on projektitalo ja onkin vähän ollut vaikea kuvitella, että hankkeita voisi muutenkin johtaa kuin projekteina,” Pasi kertoo. ”Projektitoiminta tuli hyvin tutuksi toimiessani erilaisissa projekteissa haastavassa kansainvälisessä ympäristössä.”

Patrialla ollessaan Pasi innostui suorittamaan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon johtamisen saralta, sekä ammatillisen opettajan pätevyyden. Sitä kautta hän pääsi Hämeen ammattikorkeakoululle opettamaan sivutoimisesti johtamista aikuisopiskelijoille, jota hän on tehnyt jo kuusi vuotta varsinaisen päivätyönsä ohella. Pasi nauttii opetushommista: ”Se on ollut erinomaisen hieno homma omankin kehittymisen kannalta. Aikuisten opettaminen ei ole mikään läpihuutojuttu.”

Pasi mietti seuraavaa siirtoaan pidemmän aikaa. Sematin toimitusjohtaja Jani Rathgeberin soitettua ja tarjottua projektijohtajan pestiä suuressa, erittäin mielenkiintoisessa hankkeessa, oli valinta sitten lopulta luonteva ja helppo. Sematilla meneillään olevat projektit ja tarjottu keikka tuntuivat houkuttelevilta ja innostavilta.

“Pasi on hyvä tyyppi, jolla on pitkä ja monipuolinen kokemus projektihommista,” kehaisee Jani Rathgeber. ”Hienoa saada remmiin taas yksi uusi rautainen projektiosaaja.”

Pasi asuu vaimonsa ja tyttäriensä kanssa Parolassa. Hän soittaa kitaraa ja hänet saattaa bongata muun muassa säestämässä Moonika Ilméniä tai muuten vaan soittelemassa jossain kokoonpanossa. ”Tarkkana siis siellä soittoruokaloissa”, sanoo Pasi ja jatkaa: ”Tykkään myös lukemisesta ja sotahistoriasta, kokkailen, ja matkustelen perheeni kanssa aina kun mahdollista. Etenkin Italia on tullut lukuisilta lomareissuilta tutuksi.”