Uutiset

Tiimimme kasvoi taas huippuosaajalla: Sami Kiviniemi aloitti projektipäällikkönä Sematilla

Senior Project Manager Sami Kiviniemi aloitti duunit Sematilla kesäkuun lopussa. Sami on kotoisin Lapista, mutta asunut Lahdessa jo parikymmentä vuotta. Samin ura Sematilla alkoi ryminällä, kun asiakas tarvitsi pikaisella aikataululla kokenutta projektipäällikköä projektiensa johtoon. Sami löytyi verkostojemme kautta ja jo ensimmäisen viikon jälkeen hän läksi jo ensimmäiselle työreissulle Aasiaan, jossa on ehtinyt käydä jo useampaan kertaan projektinsa puitteissa.

Senior Project Manager Sami Kiviniemi

Oulun yliopistosta diplomi-insinööriksi valmistuttuaan Sami on kerännyt monipuolista työkokemusta useilta eri aloilta, kuten muovi-, elektroniikka- ja terästeollisuudesta, kalustealalta, myynninedistämisestä, auto- ja vaatetusteollisuudesta. Projekteissa ja tuotekehitystehtävissä hän on työskennellyt vuodesta 2009. Projektien johtamiseen eri aloilla lisää valmiutta ovat tuoneet tekninen tausta ja monipuolinen työkokemus.

Sami mainitsee vahvuuksikseen projektien vetämisen lisäksi muun muassa tuottamisen kansainvälisellä tasolla, tuotekehityksen, toimittajien hankinnan ja suhteiden ylläpitämisen sekä mekaniikkasuunnittelun ja teknisten vaatimusten määrittelyn. Lisäksi hänellä on vahva osaaminen markkinoinnista ja brändin rakentamisesta. Sami on myös tottunut reissaamaan ympäri maailmaa työn vuoksi. ”Yleensä työtehtäviä suorittaessani passin leima on juuri ja juuri ehtinyt kuivua edelliseltä reissulta”, Sami kertoo ja lisää: ”matkailu aina avartaa ja reissuilla näkee asioita eri näkökulmasta, kuin on kotinurkilla tottunut näkemään. Se voi auttaa ratkaisemaan monia asioita työtehtävien parissa, niin kotimaassa kuin ulkomaillakin”.

Mottona Samilla on ”puhutaan vähemmän ja tehdään enemmän”. Hänellä on luontainen halu oppia uutta ja kehittää itseään jatkuvasti, koska ”tekniikan ihmiselle maailma ei ole koskaan valmis”.

Vapaa-ajallaan Sami viihtyy ulkona lenkkeillen, metsästäen ja kalastaen. Lisäksi tekniikka on lähellä hänen sydäntään myös työajan ulkopuolella – Sami harrastaa valo- ja videokuvausta, kotiautomaatiota ja autojen ja erilaisten moottorilaitteiden parissa puuhastelua.

”Meillä kävi todella hyvä tuuri, kun löysimme Samin täydentämään huipputiimiämme”, kehuu toimitusjohtaja Jani Rathgeber. ”Jo ensimmäisen keskustelun aika tuli selväksi, että Sami sopisi hienosti Sematin porukkaan ja pystyy myös tuomaan merkittävää lisäarvoa asiakkaillemme.” Rathgeber iloitsee myös porukan kasvamisesta: ”kulunut vuosi on ollut ja tulee olemaan Sematin historian paras monellakin mittarilla. Olemme kasvattaneet liikevaihtoa merkittävästi, rekrytoineet lisää huippuosaajia ja saaneet useita uusia asiakkuuksia eri toimialoilta. Näiden lisäksi vanhoja asiakkuuksia on saatu aktivoitua uudelleen.”