Uutiset

Semat on paras: toimitusjohtaja Jani Rathgeberin mietteitä

Sematin nykyistä toimitusjohtajaa Jani Rathgeberiä pyydettiin hommiin Sematille, kun firma oli ollut pystyssä vuoden. Hänen tehtäviinsä projektipäälliköiden esimiehenä kuuluivat organisaation rakentaminen ja liiketoiminnan kasvattaminen. Lisäksi hän oli vastuullisena mittavissa toiminnankehittämisprojekteissa, muun muassa Metsolla ja KONEella. Myös projektivalmennushommat tulivat tutuiksi Janin ensimmäisinä vuosia Sematilla.

Reilu kymmenen vuotta sitten, kun Sematin toimintaa laajennettiin Kiinaan, Jani otti vetovastuun Suomen päässä.

Jania ajaa halu viedä hommaa eteenpäin ja katsoa, kuinka pitkälle päästään. Vaikeitakin aikoja on ollut, mutta viimeisten vuosien aikana Sematin liikevaihto on lähtenyt jyrkkään nousuun ja henkilöstömäärä on kasvanut.

Työssä motivoi myös näkemys siitä, kuinka ammattimainen projektijohtaminen on tärkeä tukijalka suomalaiselle teollisuudelle ja viennille, ja sitä kautta koko yhteiskunnalle. ”Projektijohtaminen Suomessa ei ole ollut kovin vahvalla pohjalla, joten olemme halunneet tukea suomalaisia yrityksiä kasvattamalla niiden mahdollisuuksia pärjätä maailmalla”, kertoo Jani.

Sematin toiminnan jatkuvuutta on tukenut se, että olemme tehneet töitä useille eri toimialoille. ”Vaikka ajat eivät aina ole olleet helppoja, niin aina on joku ala vetänyt. Liikevaihdon lähteet ovat vaihdelleet vuosien varrella. Menestys on ollut kovan työn takana – pitkäjänteisyydellä olemme saaneet hienoja tuloksia aikaiseksi, ja siitä kuuluu kiitos henkilöstöllemme ja asiakkaillemme.”

”Olemme saaneet vakaan jalansijan suomalaisen teollisuuden piirissä. Olemme rakentaneet hyviä, pitkiä asiakkuuksia, joista osa on alkanut jo Sematin alkumetreillä. Myös henkilöstön työsuhteet Sematilla ovat pitkiä. Koen onnistuneeni tehtävässäni, kun asiakkaat ja henkilöstö ovat tyytyväisiä.” Jani kokee myös työn vaihtelevuuden mielekkääksi. ”Eipä meillä taida juuri kahta samanlaista päivää olla.”

Asiakkaita Jani kiittelee vuolaasti: ”kiitos, kun olette luottaneet meihin vuosien varrella! Pitkäjänteisellä yhteistyöllä olemme onnistuneet rakentamaan menestystä molemmille osapuolille.” Onnistumisista kertoo myös se, että monissa tapauksissa asiakasyrityksestä toisen työnantajan leipiin siirtynyt yhteyshenkilö on kääntynyt puoleemme uuden organisaationkin nimissä. Läheisellä yhteistyöllä asiakkaiden kanssa on myös kehitetty uusia palveluita ja konsepteja vastaamaan heidän tarpeitaan.

Myös henkilöstöään Jani ylistää: ”Monet yritykset maalailevat korulauseita siitä, kuinka henkilöstö on heille voimavara. Meillä se pitää oikeasti paikkaansa. Koska myymme ihmisten osaamista, meillä ei olisi mitään ilman ammattitaitoista henkilöstöä”. Rekrytoinneissa on onnistuttu, osittain myös siksi, että suurin osa Sematin työntekijöistä on tullut taloon verkostojen kautta. ”Meille on kertynyt hyvin samanhenkistä porukkaa, joten tulemme keskenämme toimeen ja yhteistyö sujuu. Vaihtuvuus on viime vuosina ollut pientä.”

Sematilla toimintaa ohjaa No bullshit -filosofia. ”Meillä on kaikessa työssä läsnä tekemisen meininki. Alusta lähtien ollaan pyritty luomaan sellaista kulttuuria, että turhat lätinät ja hienostelut jätetään pois. Käytännönläheisyys on yksi arvoistamme. Me pyritään tekemään oikeita asioita”, kertoo Jani ja jatkaa: ”ei me oikein tykätä siitä, että meidät mielletään konsulteiksi. Me painetaan hommia kädet savessa, eikä vain kerrota asiakkaalle, miten työt kannattaisi hoitaa ja jätetä heitä sitten oman onnensa nojaan.”

No bullshit näkyy myös yrityksen hallinnossa vahvasti: ”Pyrimme siihen, että puitteet työn tekemiselle ovat kunnossa, turha byrokratia jätetään pois ja kaikilla on hyvä olla. Näin henkilöstömme voi keskittyä asiakastoimeksiantoihinsa 100%”.

”Semat vaan on paras”, kehaisee Jani. ”Olemme onnistuneet houkuttelemaan taloon parhaat työntekijät, koska meillä on hyvä tehdä töitä, toimintakenttämme on monipuolinen ja kiinnostaa ammattilaisia. Meillä on tarjolla mielenkiintoisia tehtäviä. Parhaat asiakkaat saamme, koska kukapa ei haluaisi tehdä yhteistyötä parhaiden kanssa. Sematin menestys tulee ihmisistä. Kun pidetään oikeasti huolta sekä asiakkaista että omasta porukasta, saadaan aikaan huipputuloksia.”