Projektikonkari Raimo Niemi aloitti Sematilla

Joukkomme kasvoi taas yhdellä, kun Raimo Niemi aloitti projektinjohtohommissa Sematilla joulukuun alussa. Mukanaan hän toi kymmenien vuosien kokemuksen erilaisista projekteista Suomessa ja maailmalla.

Raimo valmistui aikanaan sähkövoimateknikoksi Mikkelin Teknillisestä oppilaitoksesta ja on vuosien varrella kehittänyt osaamistaan muun muassa Savonia-ammattikorkeakoulussa.

Raimon pitkä työkokemus muodostuu pääasiassa projektijohtamisesta sekä asennusvalvonnasta. Työnjohtotehtävät, suunnittelu ja kouluttaminen ovat myös tuttuja työkenttiä. Työtehtävät ovat vieneet häntä ympäri Eurooppaa ja tutuksi ovat tulleet erityisesti paperi-, kartonki- ja selluteollisuus, sekä ydinvoimalat ja malmi- ja satamalaitokset.

”Saimme porukkaamme pitkän linjan konkarin, joka tuo taloomme taas uudenlaista osaamista”, kertoo toimitusjohtaja Jani Rathgeber. ”Monet asiakkaamme arvostavat pitkää kokemusta sekä iän tuomaa varmuutta, ja Raimon monipuoliselle osaamiselle tuntuu olevan kysyntää”.

Projektityö on lähellä Raimon sydäntä ja projektien loppuunsaattaminen on hänelle kunnia-asia. ”Homma on hoidettu vasta, kun paperityöt on tehty”, hän sanoo, ja jatkaa: ”pitkän työkokemuksen varjopuolia on se, että helposti voi tulla tunne, että tämänhän osaan vaikka vasurilla. Tämän vuoksi kiinnitän tietoisesti huomiota yksityiskohtiin.” Jatkuva projektien parissa työskentely ei myöskään kyllästytä Raimoa: ”vielä ei ole tullut vastaan sellaista tilannetta – aina olen yhtä innostunut uudesta projektista.”

Liikkuvan työn vastapainona Raimo harrastaa nikkarointia – Varkaudessa sijaitsevassa, vuonna 1944 rakennetussa omakotitalossa riittää työnsarkaa – ja pitää kuntoaan yllä hikijumppaamalla mahdollisuuksien mukaan ainakin neljä kertaa viikossa.