Sematnetworks Oy:n 10-vuotisjuhlavuosi alkoi

Tänä vuonna juhlimme Sematnetworks Oy:n kymmenvuotiasta taivalta. Yritys perustettiin syyskuussa 2006 ja se on osa Semat Groupia, jonka alku juontaa juurensa vuoteen 2002.

Kymmenen vuoden aikana olemme saavuttaneet merkittävän aseman suomalaisen teollisuuden projektinjohtopalveluissa. Meidät tunnetaan luotettavana ja käytännönläheisenä yhteistyökumppanina.

Olemme johtaneet useita satoja asiakkaidemme projekteja ja olleet kehittämässä kymmenien sekä isojen että pienten yritysten toimintaa, nostaen niiden tehokkuutta. Lisäksi olemme kehittäneet tuhansien ihmisten osaamista.

Haluamme auttaa asiakkaitamme kasvamaan ja pyrimme kehittämään heille sellaisia palveluita, jotka parantavat heidän kilpailukykyään. Kiitämme asiakkaitamme siitä, että he ovat ymmärtäneet, millaista lisäarvoa heille tuomme, ja että he ovat olleet mukana luomassa ja kehittämässä palveluitamme mahdollistaen sen, että Semat on sitä, mitä se tänä päivänä on.

Iso kiitos kuuluu myös omalle porukallemme, joka on ollut mukana rakentamassa toimintaamme, kasvamassa ja joustamassa haastavassa markkinatilanteessa. Erityisesti olemme ylpeitä siitä, että olemme onnistuneet kokoamaan huipputiimin projektialan ammattilaisia, joiden ammattitaito on vertaansa vailla. Osaava henkilöstömme on menestyksemme kulmakivi.

Alkanut juhlavuotemme tuo tullessaan uudistuksia, joiden suunnittelu ja pilotointi on aloitettu jo viime vuoden puolella. Haluamme palvella asiakkaitamme kattavammin, joten mukaan tulee uusia palvelumuotoja, joita tällä hetkellä viilataan kuntoon. Uusien palveluiden myötä myös yhteistyö Kiinan toimistomme kanssa tiivistyy.

Ilotulitus