Uutiset

Tervetuloa Sematille projektijohtaja Jani Perälä

Sematin tiimi vahvistuu taas timanttisella osaajalla Jani Perälän hypätessä laivaan elokuun loppupuolella. Hän on koulutukseltaan logistiikan insinööri, minkä lisäksi hän on suorittanut teollisuuden palveluliiketoiminnan YAMK-tutkinnon.

Jani on kokenut johtaja ja karaistunut toimitusketjujen ja hankinnan huippuosaaja, jolla on mittava kansainvälinen kokemus. Suomen lisäksi hän on asunut Puolassa, Yhdysvalloissa ja Arabiemiraateissa. Jani siirtyy Sematille Kopar Oy:n hankintajohtajan tehtävistä. Takana on muun muassa myös pitkä ura Patria-konsernissa hankinnan ja logistiikan eri tehtävissä.

Sematille Janin houkutteli erinomaiset suositukset nykyisiltä työtekijöiltä sekä mahdollisuus työskennellä eri toimeksiantajille erityyppisissä projekteissa, ”Näen Sematin tulevaisuuden erittäin loistavana”, kehaisee Jani ja jatkaa: ”Haluan myös itse olla voimakkaasti mukana toteuttamassa sitä. Tein valinnan tulla Sematille nimenomaan pitkäjänteisyyden nimissä, sillä luotan siihen, että yhdessä voimme kasvaa monta pykälää eteenpäin.”

Jania motivoi jatkuva kehittäminen – ja kehittyminen. Hän kertoo päätavoitteenaan olevan Sematin asiakkaiden liiketoiminnan kehittäminen oman erikoisosaamisensa eli toimitusketjujen osalta. ”Mutta mielelläni otan muitakin haasteita vastaan”, hän lisää.

”Koronatilanteesta huolimatta onnistuimme verkostojemme kautta löytämään huippuammattilaisen täyttämään asiakkaan tarpeen”, kertoo Sematin toimitusjohtaja Jani Rathgeber. ”Tilanteesta huolimatta Sematin syksy näyttää hyvinkin valoisalta. Kysyntä on kasvanut ja vaikuttaa siltä, että rekrytointitarve tulee lähikuukausien aikana lisääntymään.”

Jani asuu Hämeenlinnassa vaimonsa ja 14-vuotiaan tyttärensä kanssa, ja harrastaa vapaa-aikanaan kuntoilua, penkkiurheilua, veneilyä, matkustamista sekä pelaa satunnaisesti ikämies-rugbya.