Uutiset

Projektijohtaja Pasi Niemen johtamisteesit

Projektijohtaja Pasi Niemellä on kolmisenkymmentä vuotta kokemusta johtamisesta. Kevään ja alkukesän aikana Pasi on jakanut Sematin LinkedIn-sivulla ohjeita parempaan johtamiseen. Alla kooste kaikista Pasin teeseistä.

1. Ole oma itsesi

Pasin mukaan yksi johtajan tärkeimpiä ominaisuuksia on kyky olla oma itsensä.

“Omana itsenään pystyy kohtaamaan johtamisen erilaiset haasteet menestyksekkäämmin, kuin kuviteltujen tai asetettujen odotusten mukaista roolia näyttelemällä. Älä esitä mitään, mitä et todellisuudessa ole. Älä yritä esittää esimerkiksi asiantuntijaa asiassa, ellet todella ole sitä. Näytteleminen ja roolin vetäminen tulkitaan nopeasti epäaitoudeksi, joka herättää epäluuloisuutta: missä muussa asiassa valehdellaan? Luottamus ei synny näyttelemällä. Vaativassa tilanteessa rooli pettää ja menetät kasvosi lopullisesti.”

2. Ymmärrä tehtäväsi, vastuusi ja paikkasi

Hyvä johtaja selvittää itselleen tehtävänsä, vastuunsa sekä valtuutuksen omalle olemassaololleen.

”Tiedä paikkasi, äläkä yritä tehdä kaikkea itse. Käytä organisaatiosi osaamista ja delegoi tarkoituksenmukaisesti. Älä tee alaistesi ja kollegoidesi töitä, vaan vaadi, että kaikki tekevät osansa. Organisaation jokaisella jäsenellä on – tai ainakin pitäisi olla – määritelty tehtävä. Esimiehen tehtävä on auttaa, neuvoa ja palvella, mutta myös vaatia henkilöstöltä heidän tehtäviensä mukaisia toimia. Johtajan tai esimiehen tehtävänä ei ole olla joka alan asiantuntija pyramidin huipulla.”

Hyvä itsensä johtaminen on myös tärkeä taito, joka joskus puuttuu. ”Tiimityössä, itseohjautuvassakaan mallissa, vapaamatkustaminen ei ole koskaan hyväksyttävää. Tiimin jäsenenä on myös tärkeää selvittää itselleen edellä mainitut asiat ja pitää mielessä, että jokaisen on tuotettava lisäarvoa. Johtajuus tulee ottaa ainakin itsestään. Kanna vastuusi! Töiden teettäminen muilla ja palkitsemisvaiheessa paikalle hiipiminen ei ole osoitus kyvystä johtaa ketään.”

3. Tee päätöksiä

”Päätöksenteko voi olla joissain tilanteissa vaikeaa,” Kertoo Pasi. ”Täydellistä päätöstä ei ole olemassa. Pahinta on, jos päätöksiä ei synny lainkaan.”

Päätöksen voi myös muuttaa. Jos olet päätöksesi jälkeen väärässä, korjaa tilanne ryhdikkäästi. Älä kuitenkaan, esimerkiksi kokemattomuutesi tai epävarmuutesi seurauksena, pyörrä päätöksiäsi jatkuvasti.

Oikea tilannekuva mahdollistaa oikeat päätökset. Pyri analysoimaan tilanne ja mahdolliset seuraamukset riittävän perusteellisesti ennen päätöksiäsi. Etenkin haastavissa tilanteissa on tärkeää kuunnella myös muiden mielipiteitä. Keskity päätöksenteossasi olennaiseen ja muista, että jokaisella päätöksellä tulee olla asianmukaiset ja jälkitarkastelua kestävät motiivit.”

4. Älä hölmöile

Kasva, nouse ja pysyttele organisaatiossasi mahdollisesti vellovien pinnallisten arvojen ulottumattomissa. Älä koskaan lähde mukaan sellaisiin hölmöilyihin, joiden tiedät loppujen lopuksi olevan väärin. Älä sorru ala-arvoiseen käyttäytymiseen ja esimiehelle sopimattomaan erivapauksien ottamiseen.

Pyri muistamaan, että tekemisiäsi seurataan ja olet esimerkkinä muille. Älä korosta asemaasi, sen pitäisi olla muutenkin selvä organisaatiossasi. Jos näin ei kuitenkaan jostain syystä ole, älä päästä jopoa keulimaan, vaan osoita ammattitaidollasi ja kyvykkyydelläsi olevasi oikea ihminen oikealla paikalla.

5. Älä nosta itseäsi jalustalle

Liiku ”joukkojesi” keskuudessa ja käyttäydy itsellesi luontevasti. Näin viestit alaisillesi olevasi yksi heistä. Tämä on tärkeää etenkin vaikeina aikoina. Tervehdi organisaatiosi ihmisiä ja huomioi heitä, muuten sinua pidetään ylimielisenä. Älä yritä olla parempi kuin muut – et kuitenkaan sitä viime kädessä ole.

6. Anna tunnustus niille keille se kuuluu

Tasa-arvoinen kohtelu on kaiken A ja O. Palkitse alaisiasi hyvistä suorituksista, mutta muista aina siihen liittyvät velvollisuudet ja pelisäännöt.

“Älä koskaan nosta ketään toisten yläpuolelle todellisten tulosten kannalta toisarvoisten tekijöiden, kuten ystävyyden vuoksi. Väärin toimimalla menetät organisaatiosi arvostuksen. Organisaatiossa yleensä tiedetään, kuka todelliset tulokset on saanut aikaan, ja epäoikeudenmukaisuus aistitaan herkästi.”

7. Kukaan ei ole seppä syntyessään

”Älä moiti alaisiasi esimiehillesi tai kollegoillesi, tai piiloudu alaistesi epäonnistumisten taakse. Kun epäonnistut, mene itseesi ja korjaa tilanne ottamalla opiksesi. Näin pääset jatkamaan entistä vahvempana osaajana.

Jos alaisesi ei onnistu tehtävässään, yrittäkää yhdessä löytää syy siihen, rakentavasti. Jos hän ei yhdessä päätetyistä korjaavista toimenpiteistä huolimatta onnistu, miettikää yhdessä uusi tehtävä organisaatiossa. Älä hyväksy huonoja suorituksia, mutta muista, että jokainen tarvitsee toisenkin mahdollisuuden. Muista, ettet itsekään onnistu kaikessa.

Tue alaisiasi vaikeina hetkinä ja ymmärrä, että kukaan ei ole seppä syntyessään. Erityisesti nuoremmat alaiset tai kokemattomat esimiehet saattavat tarvita tukeasi.”

8. Älä elvistele!

”Kun menet uuteen organisaatioon tai tehtävään uutena esimiehenä, älä lähde vuolaasti esittelemään – ainkaan ainakaan joka foorumissa – aiempia saavutuksiasi urallasi. Sitä ei jaksa kukaan kauaa kuunnella. Kannukset pitää tienata aina uudelleen. Älä muutenkaan kehu itseäsi joka käänteessä. Onnistumisistaan saa iloita, mutta ylpistyä ei kannata.

Keskustele ihmisten kanssa ja suhtaudu heihin luonnollisesti, asemaan katsomatta. Saat samalla palautetta toiminnastasi monin eri tavoin. Et voi tietää valmiiksi kaikkea uudessa organisaatiossa, joten kysy muilta. Se, jos joku siitä älähtää, kertoo paljon organisaation toimintakulttuurista.”

9. Ole kova johtaja ennen kaikkea itseäsi kohtaan

Projektijohtaja Pasi Niemellä on kolmisenkymmentä vuotta kokemusta johtamisesta. Pasi jakaa Sematin LinkedIn-sivulla vinkkejä parempaan ihmisten johtamiseen.

Kova johtaminen ei ole tyranniaa, vaan sitä, että pystyy kohtaamaan vaikeatkin tilanteet omana itsenään, vastuitaan pakoilematta.

“Vaikka joutuisit osaksi huonoa johtamiskulttuuria, pyri itse aina toimimaan oikein. Jos sinua ei silti hyväksytä, etsiydy sellaiseen paikkaan, jossa asennettasi ja osaamistasi arvostetaan.”

10. Älä luovu hyvistä periaatteistasi

“Kehitä itsetuntoasi ja usko itseesi. Älä luovu hyvistä periaatteistasi missään tilanteessa,” neuvoo Pasi. Hyvä itsetuntemus auttaa kehittymään johtajana. “Tutki omia reaktioitasi erilaisissa tilanteissa ja yritä selvittää itsellesi, miksi reagoit niin kuin reagoit.”

”Älä myöskään eristäydy vaikeissa tilanteissa, kuten kriisissä, vaan pyri hyödyntämään laajasti yhteistyön luomaa voimaa ja organisaation voimavaroja.”

11. Tehtäviä voit jakaa, vastuuta et

Muista aina, että johtajan vastuu on jakamaton.